Takaisin pihakoiran esittelyyn

Kun Putte Järvenpäähän muutti

Julkaistu: Pihaus 1/2006

Kello lähentelee seitsemää lauantaiaamuna. Hiiviskelen yöpaitaan ja takkiin sonnustautuneena naapurin pihalla. Ei, ei tähän mitään hämäräperäistä liity. Meillä vain sattuu olemaan pihakoiran pentu.

[Putte]Tapahtumien kulku saa alkunsa toukokuussa 2000, kun ollaan Helsingissä agilitykisoissa. Markku ja Daddy-corgi sijoittuvat kolmansiksi omassa luokassaan. Ensimmäisen sijan valloittaa tyttö punaisessa tuulipuvussa pienen koiransa kanssa. Puffettijonossa pääsemme kysymään, että minkä rotuinen hänen koiransa oikein on. Me nimittäin olemme kovin kiinnostuneita kaikista pienistä koirista, sillä harkinnassa on kolmas koira, jonka rodusta emme ole vielä päässeet selvyyteen. Ahaa, tanskalais-ruotsalainen pihakoira! Olimmekin jo kuulleet rodun nimen kerran aikaisemmin agilitykisoissa, eikä se siis ollutkaan sanaleikki tai vitsi. Paikalta löytyy toinenkin pihakoira, juuri se, jonka aiemmin olimme kuulleet juoksevan kisoissa radalta "pihalle". Keskustelemme ystävällisten omistajien kanssa ja silittelemme mukavia koiria. Mielenkiintomme on herännyt.

Tapaamme silloin tällöin Airia ja Terhiä sekä heidän koiriaan Lillania ja Hildaa. Kyselemme ja ihastelemme. Terhi kertoo, että pentujakin olisi myöhemmin tulossa. Tässäkö se olisi? Olisiko pihakoira meille sopiva rotu? Etsimme vielä netistä tietoa, ja muutamissa koirakirjoissakin pihakoira tunnetaan. Heinäkuussa Markku ohjaa epävirallisissa kisoissa Lillania ja on täysin myyty. Rotuvalinta on suoritettu!

Hildan pennut syntyvät lokakuussa, ja saamme tietää, että näiden pienten palleroisten joukossa on meidän tuleva koiramme. Ja niinpä kasvattajan kanssa päätetään, että Lilliputti on se pikkuhurmuri, joka aikanaan Järvenpäähän lähtee. Pennun tulo alkaa tuntua ihan todelliselta asialta, ja alamme jo puhua tuttavallisesti Putesta. Meidän Putesta.

Meitä jännittää todella paljon. Puttehan on oikeastaan meidän ensimmäinen pentumme, sillä corgit tulivat meille neljän ja kymmenen kuukauden ikäisinä. Itsenäisyyspäivänä saamme Puten mukaamme Seinäjoelta agilitykisoista. Pentu saa siis heti tuntumaa siitä, mitä tuleman pitää. Kotimatkan Putte nukkuu raskaan päivän jälkeen sikeästi, niinpä se jaksaa ensimmäisen yön huutaa. Voi hyvänen aika, voiko pienestä pennusta lähteä noin kova ääni! Kiusalliseen tilanteeseen löytyy ällistyttävän helppo ratkaisu: Pennun häkki siirretään aivan sängyn viereen, ja minä laitan käteni häkin raosta tuomaan turvaa pikkuiselle.

Putte osoittautuu todella vilkkaaksi veijariksi. Rauhallisempia corgeja moinen riiviö hiukan hämmentää, mutta toki vekara hyväksytään laumaan. Otto-paran huumorintaju on kuitenkin usein koetuksella, kun Putte roikkuu sen hännässä. Me ihmiset joudumme pelastamaan kerta toisensa jälkeen Ottoa hurjan penikan kynsistä. Vaan kyllähän se pentu siitä pikkuhiljaa rauhoittuu. Rauhoittuuhan?

Eikö pentujen pitäisi nukkua paljon? Eikö niiden pitäisi ottaa päiväunia useita kertoja päivässä? Kai ne nukkuvat missä ja milloin vain, jos väsymys yllättää? Ei koske ainakaan tätä pentua! Mitä enemmän pentu väsyy, sitä hurjemmaksi sen meno yltyy. Se juoksee hullunlailla ympäriinsä eikä anna ottaa itseään kiinni. Voi hyvänen aika, eikö se milloinkaan nuku! Mutta tekniikka kehittyy. Pian osaan jo taitavasti arvioida pennun reitin ja asettua sopivaan paikkan. Hupsista vain, pentu on sylissä ja - uskokaa tai älkää - samantien unessa. Pikkuinen Putte ei juuri muualla suostu nukkumaan kuin sylissä, ja joka kerta käydään samat rituaalit ennen nukahtamista: Ensin aivan yltiöpäistä riehumista, pentu napataan kiinni, ja pienen hetken kiinnipitämisen jälkeen pentu nukahtaa tyytyväisenä.

Olihan se aikamoista menoa vilkkaan pennun kanssa, mutta ihanaa aikaa kuitenkin. Reippaan ja iloisen pennun kanssa oli helppo elää ja reissata. Agilitystä tuli Putelle mieluinen harrastus, niinkuin vähän arvelimmekin. Markun ja Puten menoa menoa katsellessa halusin minäkin saada pihakoiran harrastuskaveriksi. Mutta se on toinen tarina se.

Että mitäkö tein siellä naapurin pihassa yöpaita päällä? No Putte päästettiin aamulla pissalle siinä toivossa, että voisimme jatkaa viikonlopun kunniaksi unia vielä hetken aikaa. Mutta kyllähän terve pentu kaipaa hyvin nukutun yön jälkeen reipasta toimintaa - naapurin puolelle oli hauska pujahtaa kuoppaa kaivamaan.