Takaisin pihakoiran esittelyyn

Eppu kertoo: Perusasioita ihmisen kouluttamisesta

Julkaistu: Pihaus 1/2004

[Eppu]Moi kaikki! Minä olen Eppu ja asun Järvenpäässä. Meillä asuu kolme muutakin koiraa ja kaksi ihmistä. Minä koulutan pääasiassa Suskia ja isäni Putte kouluttaa Markkua. Putte on kyllä aika taitava kouluttaja, joten hän on ehtinyt antaa Suskillekin perusopetusta.

Markulle Putte on opettanut agilityä, se kuulostaa hauskalta harrastukselta! Se on eräänlainen kilpailu, jossa koira ja ohjaaja suorittavat rataa yhtäaikaa ja yrittävät ehtiä ensimmäisenä maaliin. Ihmisille on annettu vähän tasoitusta, koska me koirat olemme niin valtavan nopeita. Koirien reitille on laitettu kaikenlaisia esteitä, esimerkiksi hyppyeste tai pujottelukepit. Ihmisten reitillä ei sen sijaan ole esteitä, mutta monille ihmisille rata on kuitenkin aika vaikea, kun pitää juosta mutkitellen ja varoa törmäämästä koirien esteisiin. Koira ja ihminen sitten viilettävät radalla, yleensä koira edellä ja ihminen yrittää pysytellä mukana. Usein pihakoirat kuulemma odottavat ihmisiään ettei välimatka kasva liian suureksi. Näin ihminen ei masennu koiran ylivoiman takia, vaan jaksaa jatkaa mukavaa harrastusta.

Otto, se on toinen meidän corgeista, on opettanut jo Suskille agilityn alkeet, ja minä kuulemma pääsen kokeilemaan keväällä mitä Suski osaa. On se aika jännittävää! Olen jo katsellut Suskin kanssa rengas-nimistä estettä. Menin kokeeksi renkaan läpi ihan mielelläni, mutta olisi hauskempaa jos Suskikin kokeilisi. Ehkä hän on liian paksu päästäkseen siitä läpi, eikä siksi halua edes yrittää.

Olenhan minä tietysti kouluttanut jo Suskia. Kun teen jotain, esimerkiksi istun tai menen maahan makuulle, olen saanut Suskin antamaan makupaloja minulle. Oikeastaan on aika helppoa saada niitä nameja, ja on kiva keksiä mitä kaikkea voi tehdä, jotta saa Suskin antamaan niitä.

Ihmisen kouluttaminen onnistuu melko hyvin, kun muistaa olla kärsivällinen ja johdonmukainen. Periksi ei saa antaa, vaikka ei heti onnistuisikaan. Yleensä ihmiset oppivat, toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Pihakoiran kannattaa käyttää hyväkseen erilaisia suostuttelukeinoja, joista parhaimmiksi olen todennut silmiin katsomisen ja hännän heiluttamisen siten että koko peppu heiluu. Pieni tanssiesitys voi joissakin tapauksissa auttaa. Silmätyöskentelyssä Putte on todella etevä, ja toivon että minustakin kehittyy jonain päivänä yhtä hyvä.

Esimerkkinä suostuttelumetodista kerron pölynimurista. Kun Suski lopettaa imuroinnin ja vetää töpselin seinästä, johto kelautuu imurin uumeniin. Töpseliä on hauska pyydystää, mutta ilo on kovin lyhytaikainen. Olen opettanut Suskin vetämään johtoa takaisin ja päästämään taas irti, jotta voin pyydystää sitä uudelleen. Suski ei ole kovin kärsivällinen luonne, ja hän jaksaa yleensä vetää johdon ulos vain kaksi tai kolme kertaa. Toivon, että iän myötä Suskin keskittymiskyky hieman paranee.

Suskin koulutus ei ole siis ihan helppoa, mutta olen kuitenkin melko tyytyväinen tähänastisiin tuloksiin. Ei haittaa vaikka ihminen olisi hiukan hidas oppimaan, tärkeintä on että ihminen kuitenkin oppii. Ja uskon siihen, että kaikki ihmiset lopulta oppivat, mutta joidenkin vaikeimpien tapausten kohdalla on suositeltavaa, että pihakoira hoitaa kouluttamisen.

Mukavia koulutushetkiä kaikille pihakoirille!

Terveisin, Eppu